Sunnuntai 9.6.2013 klo 20:37 – Tommi

Terveisiä Mikkeli-Lempäälä- keikkaviikonlopun jälkeiseltä sunnuntailta. Tai, jos totta puhutaan, oikeastaan jo viime keskiviikolta, jolloin kävin edellisen kerran lauluja äänittämässä. Pahoittelut siis heti alkuun hitaasta bloggaamisesta asian tiimoilta. Tällä kertaa hidastelulla oli kuitenkin hyvä syy. Halusimme näet keskittää kaiken energiamme ja medianäkyvyyden uuden singlemme ja musiikkivideomme ”Totuudesta” julkaisulle. Joko kävit katsomassa videon? Jos et, klikkaa TÄSTÄ.

Olisi muuten kiva lukea kommenttejanne kappaleesta. Huomasitteko, että näitä blogitekstejäkin pystyy kommentoimaan? Olkaa siis rohkeita, meitä kiinnostaa palautteenne – olivatpa ne sitten kauniita ruusuja, tai ohdakkeisia risuja.

Tämän puolittaisen mainospläjäyksen jälkeen voidaankin taas jo palata itse asiaan, studioblogin ja lauluäänitysten äärelle. Keskiviikkona äänitettiin laulut tulevan albumimme ”Ennen kuin toivosta luovutaan” avausraidalle, joka on kulkenut työnimellä ”Koirat”, mutta sittemmin muuttunut muotoon ”Tällä kertaa”. Saapa nähdä, millä nimellä kappale tulee sitten levylle aikanaan.

tommi19_lisaa_voimaaJopa pikee-paidassa voi vetää rokkia

Jos oli viime viikolla vaikeaa studiossa ja sen jälkeenkin, niin nyt oli jo lähtökohtaisesti erilainen fiilis. Raskaan työviikon jäljiltä oli suoranainen ilo päästä purkamaan paineita rock- maailmaan ja kuumaan, hikiseen, laulukoppiin. Jo äänenavauksen jälkeen tiesi, että tänään lähtee. Meininki hjuva!

Kappale on suoraviivainen rock- rypistys, joka rullaa tappavalla draivilla läpi koko kappaleen. Jo esituotantovaiheessa tiesi, että tästä tulee hyvä veto ja takuuvarma avausraita levylle. Laulullisesti kappale menee laaja-alaisesti ääniskaalaani ajatellen, mutta soundin puolesta ollaan perusasioiden äärellä, tarkoittaen siis, että ei tarvitse väkisin kaunistella liikaa, vaan saan sylkeä sellaisella vähintäänkin ”semi-raspilla” menemään. Me likey, yes!

Ensimmäistä säkeistöä otetaan muutama otto, jonka jälkeen Aksu huuteleekin sulosanoja korviini: ”Tänään on solisti ihan eri sfääreissä kuin viime viikolla.” Hyväksyvät pään nyökyttelyt laulukopin puolelta ja säkeistöjä lisää. Pientä hieromista muutamien venytysten pituuksissa ja vibran määrässä, ettei mene liian Kirkaksi, mutta noin tunnissa olemme vetäneet purkkiin kaikki säkeistöt. Nopeaa toimintaa siis.

Tässä vaiheessa laulukoppiin on iskenyt siinä määrin trooppinen ilmasto, että on pakko hakea lisäfiilistä lauluihin vähentämällä vaatetusta. Vesipulloon täytettä, kuppi kuumaa äänihuulten voiteluun ja takaisin koppiin hikoilemaan.

tommi19_aksu_editoiAksu valitsemassa säkeistöjen lauluista parhaita ottoja

Bridget sujuvat säkeistöistä tutulla laadulla eteenpäin ja pian päästäänkin jo kertosäkeiden kimppuun. Kertosäkeissä onkin vähän enemmän tekemistä, sillä siellä liikutaan ajoittain siinä määrin korkeilla äänialueilla, että äänen hallinta laadukkaasti, puhtaasti, oikealla soundilla ja sopivalla määrin vibraa osoittautuu työlääksi. Hyviä ottoja saadaan useita ja varsinaiset kertosäkeet saadaan nekin purkkiin varsin ripeästi, mutta kappaleen loppuun tulevat revittelyt alkavatkin kuulostaa siltä, että turnauskestävyys niin sanotusti olisi hiipumaan päin.

Pyydän Aksulta pientä taukoa, jonka ammattimies luonnollisesti minulle suo. Siirrymme hetkeksi parvekkeelle vilvoittelemaan, jonka jälkeen Aksu valitsee tähän astisista lauluista parhaat otot miksausta helpottaakseen ja nopeuttaakseen jo tässä vaiheessa. Samalla saan itse hetken aikaa levätä ja antaa äänen palautua viimeistä rykäisyä varten.

Puolisen tuntia lepäiltyäni kiipeän takaisin lauteille ja lähdemme yrittämään uudelleen loppurevittelyjä. Ei oikein lähde. Mitä teen eri tavalla keikoilla, jotta revittely tuntuisi ”kotoisammalta” myös studio-olosuhteissa. Helppo vastaus, rock- laulun perusasiathan lähtevät tietenkin siitä, että saa toisen jalan monitorin päälle ja vähän puitua nyrkkiä laulun sekaan. Monitoria ei laulukopista löydy, mutta kitarakaapin päälle nostettu jalka ja nyrkin heiluttelu tuottaa toivotun lopputuloksen noin parikymmentä minuuttia myöhemmin.

tommi19_voimalla_koiriaJalka kitarakaapille, homma toimii
ja peitto heiluu

Parempilaatuista teaseria odotellessa, ajattelin latailla tämän lyhyen muutaman sekunnin videoklipin omaksi iloksi ja muiden riesaksi kappaleen kertosäkeen työstövaiheesta. Klipin löydätte klikkaamalla tuosta alta, tai suoraan klikkaamalla TÄSTÄ.

Aiemmista kirjoituksistani tuttuun tapaan, päivä pitää purkaa soundtrackin muodossa. Alkuun vähän fiilistelyä maanantaina ja tiistaina näkemistäni keikoista, joista kuka tahansa voi hakea inspiraatiota, kun asiat oikein ajattelee. Sitten vähän kevyempää poljentoa, jotta pääsee oikeaan mielentilaan ja loppuun vielä kotimatkaltani hyvän fiiliksen koneellisempaa kokeilua. Erityisesti suosittelen oman kylän pojan, Tom Fallin, elektrobiisiä, ”iRok”, jonka kautta omankin fiilikseni hain. Tämän päivän jäljiltä voin sanoa itselleni ja teillekin, että ”I Rock”!

  1. KISS – Lick It Up (live)
  2. 3 Doors Down – It’s Not My Time
  3. Crash – Still Alive
  4. The Prodigy – Voodoo People
  5. Tom Fall – iRok