Maanantai 1.7.2013 klo 16:33 – Tommi
Rock The Beachin jälkeistä aikaa kaikille! Säät suosivat ja meno oli ainakin osalla juhlakansaa sen mukaista. Oma auto yhdistettynä rock-festareihin takaa laimeamman juhlatunnelman, mutta vastapalveluksena antaa edellytykset nauttia itse asiasta, vieläpä sellaisessa mielentilassa, että niistä riittää tarinoita kerrottavaksikin.
Raaka-Aine oli kokonaisuudessaan varsin vahvasti edustettuna Hietaniemen rannassa viime keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Keskiviikkona paikalla oli ns. täysi kattaus koko orkesterimme voimin, yhdistettynä myös ex-miksaajaamme Oskariin, sekä alkuperäiseen solistiimme, Aapoon. Meininki hjuva!
Keskiviikkona oli tarjolla eniten odottamani Stone Sour ja multitalentti-solisti Corey Taylor. Haluan mainita myös Billy Talentin, sillä kanadalaisryhmän akti oli siinä määrin energinen ja mukaansatempaava, että voitte olla vakuuttuneita siitä, että seuraavalla orkesterin Helsingin keikalla löydätte allekirjoittaneen vellovan yleisömeren seasta sieltäkin.
Multitalentti-Corey Taylor @ Rock The Beach
(kuva: Rock The Beach, Facebook- sivut)
Queens of the Stone Agea ei varmaankaan saisi parjata, mutta en voi väittää lukeutuvani ko. yhtyeen ihailijoihin. Hämärät biisit eivät pure tällaiseen Perus-Kekeen. Green Dayta jaksoin pällistellä ensimmäiset puoli tuntia, jonka jälkeen totesin sen olevan kuraa ja lähdin kotiin. Kuinka väärässä sittemmin sainkaan kuulla olevani. Kattaus oli kuulemma kohentunut noin tunnin kohdalla.
Perjantaina oli tasavahva kattaus. Oma epistolani koostui seuraavista: Mustasch – Apulanta – A day to remember – Reckless Love – Airbourne – Rival Sons – 30 Seconds to Mars. Mustasch toimii minulle aina, kun taas Apulanta oli järkyttävä pettymys. Tonin läpät jaksavat naurattaa keikasta toiseen, mutta musiikillinen anti ei yltänyt välispiikkien tasolle. A day to remember toi palasen hoocee- Amerikkaa ilmoille ja Reckless Love veti perusvarman kasaritukkahevi- setin. On muuten kova livebändi ja esiintymisen puolesta ei mitään lisättävää. Vielä, kun Ollin äänikin kestäisi yhden keikan alusta loppuun, niin tämähän olisi ihan timanttia. Airbourne jyräsi AC/DC– kotiläksyt tehneenä ja Rival Sons toimi Led Zeppelin– diggarille kovastikin. Illan päätähtenä jyräsi Jared Leto yhtyeineen, tai pitäisikö sanoa koneineen. Äijä osaa ottaa yleisönsä, mutta onhan siinäkin kahden tunnin keikassa aika paljon ”ilmaa”.
No joo, mennäänpä itse asiaan. Festareita ennen kävin nimittäin laulukopissa kääntymässä jälleen. Vuorossa oli ensimmäinen oma biisini, ”Muistollesi”, sävellyksen ja sanoituksen muodossa Raaka-Aineelle. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan, kappaleesta tulee EKTL- albumimme päätösraita. Kappale kertoo henkilökohtaisen tarinan jonkun läheisen menettämisestä, jäljelle jääneiden ihmisten surusta ja heijannaisvaikutuksista muiden ihmisten elämään.
Säkeistöt mennään kevyemmällä, puhtaalla laululla ja kertosäkeeseen otetaan hieman lisää voimaa ja isot stemmalaulut. Kappaleessa myös jousisoittimilla on vähintään yhtä suuri vaikutus kappaleen tunnelmanluontiin kuin laulumelodialla. Soittavat siis kirjaimellisesti kakkosviulua. Kappale ei kenties kuulosta tyypilliseltä Raaka-Aineelta, mutta toisaalta, eipä oma Raakku- suosikkini, Tienhaarakaan (Shokkiterapiaa- levyn päätösraita), ehkä sitä sellaisenaan ollut.
Laulut luistavat laadukkaasti ja ripeästi eteenpäin. Omaa kappaletta on helppo laulaa, kun tietää ja tuntee sen temput. Aksulta tulee muutamia hyviä mausteita laulukoukkuihin suuntaan, jos toiseenkin. Tuntuu hyvältä laulaa tätä. Pääsen jollain tavalla pienessä mittakaavassa niihin tiloihin, joita Timolla lienee enemmänkin, kuunnellessaan omaa kappalettaan, joita siis 9/10 tällä tulevalla kiekolla edustaa.
Laadukkaista lauluista huolimatta, on pakko pitää säännöllisesti breikkiä. Laulukopissa on arviolta 50 astetta lämmintä ja aina-yhtä-rock-henkinen sininen pikee-paita suoraan päivätöistä vaihtaa väriään kosteuden mukaan. Iho näyttää olevan sen verran harvaa myös käsivarsissa ja kasvoissa, että nesteet puskevat läpi sitäkin kautta. Aksu löytää asiasta positiivisenkin puolen: ”Ei kato tartte lähteä etelään lomailemaan. Ajat vaan Lahteen, niin tulee lämmin.” Suomen Chicagon tuulisuus ei ulotu laulukoppiin, sanoisin…
Tällaiselle olisi ollut käyttöä laulukopissakin…
Kertosäkeen kanssa saakin sitten hikoilla hieman pidempään. Laulut sinänsä kulkevat, mutta uusia ideoita melodiakoukkujen, liukujen, häntien pituuksien jne. kanssa tulee puolin ja toisin sitä mukaa, kun ehditään toteuttaa. Lopulta valittu polku hahmottuu ja tiedetään, mitä tehdään. Tällöin suureksi haasteeksi alkaa jo muodostumaan lämpötila, yhdistettynä force- laulannan vaikutuksiin, eli alkavaan hedariin, kun kurkku suorana karjuu kohtuullisen kovaa ja kohtuullisen korkealta arviolta kolmattakymmenettä kertaa peräkkäin.
Tästäkin huolimatta saadaan homma pakettiin ja mies kohti kotia. Alla liitteenä pieni tunnelmapalanen laulukopista. Tämä ei ollut timanttisin otto, mutta taatusti liveä joka tapauksessa. Lopullisessa versiossa on mukana kaikkea muutakin mukavaa, mutta joka ei luonnollisesti välity muille kuin meikäläiselle nyt luurit päässä.
Ai niin, perjantaina rokataan Kalajoella Bimmerpartyssa. Lauantaina tuplafestarit, iltapäivällä Karkkilan Harjufest ja illalla Vesilahden Kurki Festivaali. Kaikille kolmelle kesävedolle meillä onkin pikku-ylläri mukana. Tulkaahan kattoon ja morottamaan! Rokrok!
Live-kuvaa laulukopista
Soundtrackit olivat unohtua. Tämä biisi vaatii ”pop-metallia”, jousisovituksia ja kosketinsoittimia. Tätä taustaa vasten tarjoan teille tuottajamme Aksun bändiä, Entwinea, ja kaunista downtempo- balladia, Time of Despairia. Sitten vähän vanhempaa Nightwish– tuotantoa, jota Tarja esittää vielä nykyäänkin, Slipknotin kevyempää tuotantoa (Corey Taylor, my hero), sekä Mötley Crüen ”ainoan oikean” staran, eli Nikki Sixxin, oman terapiaprojektin Sixx A.M.:n pianoballadia ja lopuksi ikisuosikkiani, Sentencedia.