Keskiviikko 29.5.2013 klo 21:47 – Tommi
Miltei pari viikkoa on jo ehtinyt kulua edellisestä studiosessiosta laulujen osalta. Single- julkaisu musiikkivideoineen lähestyy jo kovaa vauhtia ja tässä välissä olemme jo ehtineet mm. keikkailla Kaarinassa ja Mäntässä.
Soitan ovikelloa Aksun luona keskiviikko- aamuna kello 11. Tänään on tarkoitus terästää jo aiemmin esituotannoissa kohtuullisen mukavasti sujunutta ja sittemmin keikoillakin ”testissä” ollutta kappaletta, Vailla Suuntaa. Olen alusta asti sanonut kappaletta ”kesäbiisiksi” ja ”hyvän mielen biisiksi”, joten positiivisin fiiliksin kohti aina kauhunsekaisia tunteita herättävää laulukoppia. Ensin kuitenkin perushöystöt Aksun kanssa, kahvikupillisen ääressä tietenkin.
Työmaa, työvälineet ja lunttilaput
”Vailla Suuntaa” on toisaalta helppo kappale laulullisesti, jo senkin vuoksi, että sitä on ehditty pitkään työstää niin treenikämpällä, kui keikallakin, mutta toisaalta äärimmäisen vaikea sen monipuolisuuden vuoksi. Säkeistöt pitäisi laulaa kevyellä, herkällä tatsilla, kertosäkeet selkeästi voimakkaammin ja väliosassa jopa ”forcella” runtaten. Helpommin sanottu kuin tehty.
Kuuntelemme Aksun kanssa demoversiota tämän päivän kappaleestamme ja toteamme sen olevan laulullisesti itse asiassa varsin hyvä. Löydämme kuitenkin tiettyjä asioita puolin ja toisin, jotka päätämme tehdä lopulliseen levyversioon vielä pykälän verran paremmin. Osa liittyy laulusoundiin, osa vibraton määrään ja valtaosin keskittyen ”isompien” stemmalaulujen tekemiseen.
Työjärjestyksen ollessa lopulta selvä, lähden kohti laulukoppia. Luurit päähän, kuuntelupuoli ja balanssi sekä oman ääneni että bändin soiton osalta iskuun ja ensimmäisen säkeistön kimppuun.
Tässä vaiheessa vielä luurit korvilla
Homma luistaa kuin rasvattu, mutta joka oton jälkeen Aksu kuulostaa vaisulta. Muutaman mielestäni hyvän oton jälkeen Aksu pyytää tarkkaamon puolelle kuuntelemaan Geneleceistä suoritustani. Positiiviset ylisanat mielessäni saavat tylyn lopun muutaman sekunnin ”korvakarkin” jälkeen, kun huomaan lauluni kuulostavan alavireiseltä. En myönnä olevani epävireinen laulaja, joten ei muuta kuin temppuilemaan kuunteluni kanssa ja lopulta kokeilemalla vuoroin yksi kuuloke korvalla, vuoroin molemmat kuulokkeet merkittävästi irti korvilta. Kikkailun jälkeen säkeistöt saadaan herkisteltyä läpi.
Kevyesti, jopa herkästi, laulamisessa ongelmaksi nousee aina paitsi oikean äänen värin löytäminen, myös äänen voimakkuus. Jotta soundi ei kärsi, ei voi runtata liikaa voimalla. Vastaavasti, kun ei voi käyttää voimaa ja äänenpainetta normaaliin tapaan, tämä vaikuttaa ainakin omalta osaltani äänen puhtauteen. Tuumin hiljaa mielessäni, että pitäisiköhän vihdoin panostaa taloudellisesti omaan suorittamiseen sen verran, että etsiytyisi laulutunneille.
Itseruoskinnan ja ruokatauon jälkeen jatkamme kertosäkeiden parissa. Kertsit irtoavat jo merkittävästi paremmin. Siihen vaikuttanee paitsi avattu ääni, aamupäivän vaihtuminen iltapäivän puolelle, myös korkeammalla kulkeva laulumelodia, joka osuu enemmän omalle vahvuusalueelleni. Kertosäkeiden jälkeen myös voimalla tuotettavat osuudet menevät jo kohtuullisen mukavasti ja pääsemme lopulta liidilaulut loppuun. Lopuksi vielä isot ”mullikuorot” loppuun, jonne ideoimme vielä kolmiäänisen lopun, jotta viimeinen kertosäe ja kappale saavat arvoisensa päätöksen. Hyvä siitä tuli, kuulette sitten syyskuun lopussa.
Luurit vuoroin ohimolla, vuoroin poskella
Manaan vielä päivän päätteeksi Aksulle vuoroin omia aikataulujani, keikkailun ja studioäänitysten yhdistelmää, sekä jo pidempään minua vaivanneita univaikeuksia, joka kenties sekin saattaa omalta osaltaan vaikuttaa lauluihin, yleisfiiliksen ja iskukyvyn ollessa jollain lailla vajavainen. Vaikka näitä Aksulle ja nyt täällä blogissa ”tilitänkin”, en silti koskaan ole laittanut painoarvoa valittamiselle. Eivät nämä(kään) asiat parkumalla parane, vaan harjoittelemalla ja latautumalla paremmin. ”Tää studiohomma on tavallaan sairaan siistiä ja toisaalta ihan perseestä. Ensi viikolla vedetään paremmin.”, heitän Aksulle loppukaneetiksi ja morotan päivän päätteeksi.
Paikoin alakuloinen päivä saa luonteeseen sopivan päätöksen, kun löydän parkkipaikalta tuulilasiin kiinnitetyn parkkisakon, tai siis pysäköintivirhemaksun. Nielen V-sanan, puhallan syvään ja lähden ajamaan kohti Lohjaa.
Mikään päivä ei koskaan ole niin huono, etteikö se paranisi, kun pääsee kotipihaan ja näkee oman jälkikasvun riemastuvan jälleennäkemisestä. Loppujen lopuksi, aika hyvä päivä sitten kuitenkin, jota eivät edes Genelecin kovaääniset, Sennheiserin luurit, nukkumiset, tai Suomen Chicagon aktiiviset parkkipirkot pystyneet pilaamaan. Perjantaina rytisee Forssassa ja lauantaina paluu aina yhtä rakkaalle Pohjanmaalle, Ilmajoelle.
Aloitin jo viime kerralla päivän fiilisten kuvaamisen soundtrackin kautta. Alkuun haettuja fiiliksiä päivän suoritusta varten sellaisista ”semirokkaavista, semikevyistä” kappaleista, väliin vähän asennetta ja loppuun vielä muistutus itselle siitä, että tästä tulee koettelemuksista huolimatta hyvä juttu. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin… soommoro, nääs.
2. Don Henley – Boys of Summer
3. Lady Antebellum – Need You Now